Aiheeseen liittyviä uutisia
Harald Herlin -oppimiskeskuksessa tehtiin kävijäennätys
Kävijöitä Oppimiskeskuksessa oli viime vuonna 381 710. Kokonaiskasvu edelliseen vuoteen (306 870) oli 24 %.
Tutkimusetiikan barometri -kysely
Tutkimusetiikan barometri kartoittaa Suomen tiedeyhteisön näkemyksiä ja kokemuksia tiedemaailman eettisistä ohjeista ja koulutuksesta, hyvän tieteellisen käytännön loukkauksista ja haasteista sekä tutkimustyön arvoista. Kyselyyn toivotaan vastauksia erityisesti tutkijoilta ja opettajilta.
Outlookiin lisätty neuvotteluhuoneita henkilökunnan varattavaksi
Outlookiin on nyt lisätty useita neuvotteluhuoneita varattavaksi, mikä mahdollistaa huoneen varaamisen helposti palaverin varaamisen yhteydessä.
Aalto-yliopiston identiteetinhallintajärjestelmä uudistuu
Nykyinen identiteetinhallintajärjestelmä korvataan uudella, ja prosessit käyttäjätunnusten luomisessa ja salasanojen vaihtamisessa muuttuvat. Uudessa palvelussa on mahdollista käyttää itsepalvelua myös ilman suomalaista henkilötunnusta, jolloin tunnistus tehdään Aalto-yliopiston HR- tai opintotietojärjestelmään tallennetun henkilökohtaisen puhelinnumeron tai sähköpostiosoitteen avulla.
Maksuaikakortti helpottamaan työmatkakustannusten hallintaa
Maksuaikakorttitilaukset hoituvat aiempaa nopeammin ja helpommin 1.1.2019 alkaen. Aallossa otetaan käyttöön uusi Nintex/Sharepoint-pohjainen korttihakemustyökalu ja samalla hakemusten käsittely- ja hyväksyntäprosessia yksinkertaistetaan.
Kestävän kehityksen ideat ja innostavat ihmiset Aalto SCI vuoden alumni ja SCI Awards 2018 -palkintojen saajina
Vuoden alumni Annu Nieminen on yrittäjä, jonka tavoitteena on kannustaa yrityksiä maksimoimaan positiivinen vaikutuksensa yhteiskuntaan. SCI Awards -palkinnonsaajia kuvataan ehdotuksissa innostaviksi, nerokkaiksi, auttavaisiksi, kärsivällisiksi ja päteviksi.
Uusi tietoaineisto: Arvopaperi
Aalto-yliopistolla on nyt pääsy Arvopaperi-lehden sähköiseen versioon.
Digitalism Challenge -kurssilla innovoitiin ratkaisuja käytännön toteutukseen
Helsingin perhekeskukset, Verohallinto ja Nordea olivat erittäin tyytyväisiä kurssin aikana syntyneisiin sovelluksiin.
Opiskelijat arvioivat Kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalvelut Pohjoismaiden toiseksi parhaiksi
Universum tekee uratutkimuksen vuosittain lähettämällä kyselyn opiskelijoille ja analysoimalla siihen tulleet vastaukset.
Lotta Timonen on Sähkötekniikan korkeakoulun Vuoden palveluhenkilö 2018
Sähkötekniikan korkeakoulun ensimmäinen Vuoden palveluhenkilö 2018 -palkinto myönnettiin Lotta Timoselle Dekaanin kahveilla torstaina 29.11.2018.
Työskentely Kauppakorkeakoulussa opintojen ohella on itsenäistä ja joustavaa
Oma-aloitteisuus on tärkeää, jotta työssä voi menestyä.
Ellibsin e-kirjapalveluun kirjautuminen muuttuu 3.12.2018
Ellibsin e-kirjojen lukeminen ja lataaminen edellyttävät Haka-kirjautumista Aalto-yliopiston käyttäjätunnuksilla 3.12.2018 lähtien.
Uusi booking käyttöliittymä julkaistaan 28.11.2018
Julkaisemme uuden booking.aalto.fi käyttöliittymän 28.11.2018. Uusi käyttöliittymä löytyy saman booking.aalto.fi-osoitteen kautta 28.11. alkaen. Vanha käyttöliittymä jää myös käyttöön uuden rinnalle.
Teaching Lab edistää paremman opettamisen ja oppimisen suunnittelua
Osana Learning Challenge Aaltoa lanseerattava Teaching Lab opettamis- ja oppimisalusta julkaistiin marraskuun lopulla antamaan Aallon opettamishenkilökunnalle parempia resursseja kurssien ja ohjelmien kehittämisessä, sekä työelämätaitojen integroimisessa opetukseen.
GDPR-vaatimuksenmukaisuudesta vastuulliseen toimintaan
Aallon GDPR-projektien ensimmäinen ja toinen vaihe ovat tuottaneet vaatimukset täyttävän dokumentaation tähän mennessä kaiken kaikkiaan 205 tietojärjestelmästä. Näiden projektien rinnalla on käynnissä Aallon tietoturvallisuuden hallintajärjestelmän (ISMS) laajentaminen vastaamaan koko Aallon tarpeita ja kaikkia henkilötietoja sisältäviä tietojärjestelmiä.
SCI Awards 2018 – Ehdota palkinnonsaajia 16.11. mennessä
Perustieteiden korkeakoulun SCI Awards -tunnustuksilla juhlistetaan jälleen henkilökuntamme ja opiskelijoidemme hienoja saavutuksia.
EIT RawMaterials FAST-TRACK KAVA 5 Call
The deadline for submission is Friday 14 September at 13.00 CEST, and you are strongly advised to contact your Innovation Hub (CLC) if you need any assistance or further clarification.
Harald Herlin -oppimiskeskuksen palveluajat muuttuvat 1.10. alkaen
Harald Herlin -oppimiskeskuksen palveluajat muuttuvat 1.10. alkaen
AAK päätti opintojen hyväksilukua koskevasta sääntömuutoksesta
Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea (AAK) päätti 10.4.2018 kokouksessaan opintojen hyväksilukua koskevasta sääntömuutoksesta. Tavoitteena on helpottaa opiskelijoiden muualla hankitun osaamisen tunnustamista ja tunnistamista osaksi opintoja sekä parantaa opiskelijoiden tasapuolista kohtelua.
Program Forumissa haettiin ratkaisuja opiskelijoiden hyvinvoinnin ja opinnoissa etenemisen edistämiseksi
Program Forumissa ohjelmajohtajat työpareineen käsittelivät opetuksen ja oppimisen ajankohtaisia kysymyksiä. Paikalla oli noin neljäkymmentä oppimisen alan ammattilaista.