Uutisia
Alue- ja yhdyskuntarakenteen skenaariot luotaavat mahdollisia tulevaisuuksia
PERUS-SKENE-hankkeen kolmannessa työpajassa käsiteltiin alue- ja yhdyskuntarakenteen kehityksen skenaarioita.
Aalto-yliopisto Juniorin sisältöjä nyt suurimmissa päivälehdissä
Aalto-yliopisto Junior on tehnyt tämän vuoden aikana menestyksekästä yhteistyötä Helsingin Sanomien Lasten uutisten ja Huvudstadbladet Juniorin kanssa.
Auroptic Medicalille Slush-voitto
Biopsianäytteiden ottoa kehittävään tekniikkaan erikoistunut startup nappasi voiton Slushin Y Science -kilpailussa.
Tutkijoiden kehittämä algoritmi tekee kvanttitietokoneista entistä tehokkaampia
Kvanttilaskennan saralla ollaan ottamassa edistysaskeleita Helsingin yliopiston, Aalto-yliopiston, Turun yliopiston ja IBM:n Zürichin tutkimuskeskuksen tutkimusyhteistyön ansiosta. Tutkijaryhmä on ehdottanut ratkaisua, joka tekee kvanttitietokoneista entistä tehokkaampia, nopeampia ja viime kädessä myös kestävämpiä.
”Pukusuunnittelija voi tuoda animaatioelokuvaan huomattavaa lisäarvoa”
Minä väitän -sarjassa aiheena pukusuunnittelijan avainrooli animaatioissa.
Dragons out! Kari Kakkonen johdattaa lapset ohjelmistotestauksen maailmaan fantasian voimalla
Uraauurtava lastenkirja ohjelmistotestauksesta toi alumni Kari Kakkoselle alan arvostetun tunnustuksen, EuroSTAR Software Testing Excellence -palkinnon.
Yliopiston hallitus ja Aalto-yhteisö keskustelivat haasteista ja tulevaisuuden suunnasta
Vuosittaisessa keskustelutilaisuudessa teemoina nousivat esiin hyvinvointi ja muuttuva työelämä.
Rahoitus kannustaa radikaalisti luovaan riskinottoon ja rohkeisiin poikkitieteellisiin yhdistelmiin
Sisäinen tutkimusrahoitushaku on avoinna 10.2.2022 asti.
Koneen säätiöltä iso rahoitus Suomen keskiaikaisen puurakennusperinnön tutkimiseen
Arkkitehtuurin historian apulaisprofessori Panu Savolaisen tutkimusryhmälle 347 000 euron rahoitus.
New Media MA-opinnäytetyöesittelyt / Ma 13.12.2021
Tervetuloa seuraamaan New Median MA-opinnäytetyöesittelyitä!
Uudet työntekijät esittäytyivät Sähkötekniikan korkeakoulun dekaanin kahveilla
Dekaani Jyri Hämäläinen esitteli myös henkilöstötyytyväisyyskyselyn tuloksia, jotka olivat positiivisia.
Aalto ENG: Hybridityöskentelyn haasteet ja hyödyt puhuttivat opiskelijoita ja opettajia Opetusfoorumissa
Insinööritieteiden korkeakoulun Opetusfoorumi 29.11.2021 toteutettiin turvallisuusnäkökohdat huomioiden samanaikaisesti kampuksella ja verkon välityksellä.
Aallossa ketterän kulttuurin edistämiseksi tehty työ sai positiivista palautetta
Aallon IT-palvelut ilmoittautui mukaan Suomen Lean-yhdistyksen “Vuoden Lean-teko"-kilpailuun lisätäkseen yhdistyksen jäsenten tietoisuutta yliopistoissa ketterän kulttuurin edistämiseksi tehdystä työstä ja Aallon digitalisoitumisen positiivisesta vaikutuksesta tähän työhön.
Apulaisprofessori Jose Lado palkittiin kvanttimateriaaleihin liittyvän teorian kehittämisestä
Deutsche Physikalische Gesellschaft ja Institute of Physics New Journal of Physics (NJP) ovat myöntäneet varhaisen tutkijauran palkinnon fysiikan apulaisprofessori Jose Ladolle. Se on tunnustus merkittävästä roolista kaksiulotteisten magneettisten materiaalien ja toistensa suhteen kierrettyjen van der Waals -rakenteiden tutkimuksessa.
Rakentajanaukion pysäköintialue suljetaan osittain
Puolet pysäköintialueesta suljetaan joulukuun aikana ja otetaan HSY:n vesihuollon saneeraustyömaan käyttöön.
Marginaalista huipulle – miten Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu nousi alansa kansainväliseen kärkeen
Tuore teos kertoo näkemyksellisestä muutoksesta ja sen johtamisesta.
Uudella kvanttilaitteella voisi hallita lomittuneita elektronipareja täsmällisesti
Kvanttitietokoneen ja monien muiden kvanttiteknologioiden toiminta perustuu kykyyn tuottaa lomittuneita elektronipareja. Tutkijat suunnittelivat nyt laitteen, jolla voidaan tuottaa hallitusti lomittuneita Cooperin pareja suprajohteesta ohjaamalla dynaamisesti kahta suprajohteen lähellä sijaitsevaa kvanttipistettä.
Sotamuistosampo-verkkopalvelu julkaistaan perjantaina 3. joulukuuta
Palvelu sisältää 200 viime sotiemme veteraanin videohaastattelut, jotka kerättiin Tammenlehvän Perinneliiton ja Suomen Sotaveteraaniliiton yhteistyönä vuosina 2007–2009.
Aalto-yliopiston bioinnovaatiokeskus julistaa haettavaksi viisi tohtorikoulutettavan paikkaa
Aalto-yliopiston Bioinnovaatiokeskus etsii opiskelijoita
Merenkurkun ensimmäinen piensatelliitti KvarkenSat rakentuu suomalaisten ja ruotsalaisten yhteistyönä
KvarkenSat on pohjalaismaakuntien ja Västerbottenin yhteinen piensatelliitti, joka on tarkoitus laukaista avaruuteen reilun vuoden kuluttua.