Uutisia
Uudenlainen fotoninen aikakide vahvistaa valoa
Tutkijat loivat aikakiteitä, joiden toimintataajuus oli mikroaaltojen luokkaa, ja niiden huomattiin vahvistavan sähkömagneettisia aaltoja.
38 % vastasi vuoden 2023 AllWell?-kyselyyn
Kysely lähetettiin Aalto-yliopiston toisen vuoden kandiopiskelijoille ja ensimmäisen vuoden maisteriopiskelijoille.
Heta Kaisto ja Katja Lautamatti Vuoden Tiedekynä -ehdokkaita
"Satavuotias yö: Suomen sisällissota, ylisukupolvinen muisti ja empaattinen kuuntelija" on Vuoden Tiedekynä 2023 -ehdokas.
Emilia Hernesniemi ohjaa Aalto-yliopistolle dokumenttielokuvan
”Radikaalia luovuutta tarvitaan aina, kun haluamme muuttaa maailmaa”
Ennätysmäärä aaltolaisia hyvinvointia kestävällä kampuksella -tapahtumassa
Tapahtuman ohjelmassa kuultiin ajankohtaisia puheenvuoroja kampuksen kestävästä kehityksestä, hyvinvointiin keskittyen.
Kauneimmissa kirjoissa 2022 aaltolaisten tekemiä teoksia
Kaikkiaan kolme aaltolaisten tekemää kirjaa nousi suomalaista kirjasuunnittelua edustavaan kokoelmaan.
Aalto-yliopiston alumni Petteri Isotupa: ”Uskalla ajatella ja kysyä miksi”
Testamenttilahjoituksellaan Petteri Isotupa haluaa tukea tulevien sukupolvien opintomahdollisuuksia.
Professori Jari Koskinen päättää ansiokkaan työuransa
Materiaalitieteen professori Jari Koskinen jää eläkkeelle 31.3.2023. Älykkäiden materiaalien ja erityisesti pintojen ja rajapintojen fysikaalisia ominaisuuksia tutkinut Koskinen vietti työuransa viimeiset 14 vuotta Kemian tekniikan korkeakoulussa tutkijana ja toimi vuosina 2014-2022 Kemian ja materiaalitieteen laitosjohtajana.
Yliopistojen yleisen työehtosopimuksen neuvottelutulos hyväksytty
Yliopistojen yleinen työehtosopimus 2023–2025 hyväksyttiin Sivistan ja palkansaajaliittojen hallinnoissa 30.3.2023. Kertaerä maksetaan toukokuussa.
Ohutkalvoteknologian tutkimiseen merkittävä rahoitus – kehitettäviä materiaaleja voidaan hyödyntää esimerkiksi energian varastoinnissa
Uusia ohutkalvomateriaaleja kehitetään vauhdilla esimerkiksi energian varastointiin tai tiedonhallintaan käytettäviin sovelluksiin.
Henri Yoki: Kun lapseni kysyvät, mitä isi tekee, vastaan, että ratkaisen ilmastokriisiä
Diplomi-insinööri ja kauppatieteiden maisteri Henri Yoki perusti ensimmäisen yrityksensä opiskellessaan kansainvälistä liiketoimintaa Kauppakorkeakoulussa. Nykyään hän on perustaja ja toimitusjohtaja vihreään energiasiirtymään keskittyvässä yrityksessä, jossa hän pääsee soveltamaan laajasti kaikkea uransa ja opintojensa aikana oppimaansa.
Oletko illan kukkuja vai aamun virkku - osallistu tutkimukseen!
Tutkimuksessa kerätään tietoa vuoden ajan.
Aalto-yliopiston ja VTT:n tutkimushankkeessa kehitetään uudenlaisia entsyymejä
Hankkeessa tutkitaan tekoälyn avulla entsyymien ja proteiinien toimintamekanismia, joka on biologian ja biotekniikan merkittävä perustutkimuksellinen kysymys.
Asuntoarkkitehtuurin käsikirjalle Rakentamisen ruusu -palkinto
Palkinnon myöntää Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto.
Kaikki äitini puhelut on paras lyhytelokuva
Parhaan lyhytelokuvan Jussi-palkinto myönnettiin toista kertaa peräkkäin Aalto-yliopistosta valmistuneen ohjaajan elokuvalle.
Matti Lehti -apuraha 2023 haettavana
Apurahaa voivat hakea Kauppakorkeakouluun työsuhteessa toimivat akateemiset työntekijät ja väitöskirjatutkijat.
Taide herättää kehon tuntemaan
Turun yliopiston ja Aalto-yliopiston tutkimus paljastaa, että taide vaikuttaa voimakkaasti ihmisten kehoon ja tunteisiin.
Professori Arja Karhumaa: ”Meidän on ymmärrettävä paremmin, kuinka tekstejä katsotaan”
Vakinaistetut professorit esittäytyvät: visuaalisen viestinnän muotoilun professori Arja Karhumaa tutkii kielen ja tekstin visuaalisen muodon välistä suhdetta.
Aalto Sign - uusi allekirjoituspalvelu on nyt käytössä
Aalto-yliopistossa on käytössä uusi sähköinen allekirjoituspalvelu Aalto Sign. Palvelu on tarkoitettu koko Aalto-yliopiston henkilökunnan käyttöön.
Uusia valmistuneita Kemian tekniikan korkeakoulusta
Koulussamme jaettiin yhteensä 41 tutkintotodistusta 22.3.2023. Tekniikan kandidaatteja valmistui 10, diplomi-insinöörejä 29 ja tekniikan tohtoreita 2.