Uutisia
Research Fellow Juho Pokille Instrumentariumin tiedesäätiön fellow–apuraha syövän etenemistä käsittelevään tutkimukseen
Lääketieteen ja lääketieteen tekniikan alan apuraha on tarkoitettu tutkimusryhmän perustamiseen.
Virtuaalisen työpajan ABC
Riikka Jääskeläinen on koonnut vinkkejä virtuaalisen työpajan toteuttamiseksi.
Mikko O. Koiviston väitöskirja palkittiin Kauneimmat kirjat 2019 -kilpailussa
Aalto ARTS Booksin kustantama Mikko O. Koiviston väitöskirja "The Art of Egress: Madness, Horror, and the Pedagogy of Depsychiatrization" on valittu Kauneimmat kirjat 2019 -kokoelmaan. Kirjan tyylikkään ulkoasun on luonut Tuomas Kortteinen.
Alumni Julia Österlund: Vastuu ja onnistuminen lisäävät rohkeutta, ja epäonnistuminen kasvattaa
Kauppakorkeakoulun alumni Julia Österlund opiskeli koulussa kahta eri pääainetta, ja kokee monipuolisten opintojen hyödyttävän häntä nykyisessä työssään: ”Konsulttityössä on mahtavaa myös se, että pääsen yhdistämään kaikkea koulussa opiskelemaani – markkinointia, viestintää, informaatioteknologiaa ja laskentaa toisiinsa.”
Rehtorin kirje 20.3. - Arvomme kantavat myös poikkeustilanteessa
Ilkka Niemelä rohkaisee aaltolaisia kokeilemaan uusia tapoja kokea yhteisömme voima ja tukemaan toisiamme myös virtuaalisesti.
TEE 2020 -arvioinnin koulutusohjelmien itsearviointivaihetta on jatkettu 31.5.2020 asti
Tavoitteena on antaa itsearviointiin enemmän aikaa uudessa tilanteessa.
Hae Aalto Thesis -projektiin: Sipoon kunta – Digitaalista palvelumuotoilua työllisyyden tueksi
Aalto Thesis -ohjelman haku maisterivaiheen opiskelijoille on päättynyt. Lue lisää Sipoon kunnan haasteesta!
Muotoilun opiskelijat suunnittelivat uuden sähköveneen tilaratkaisuja Skandille
Työskentelemällä jo toteutetun ensimmäisen prototyypin parissa nuoret muotoilijat hahmottivat veneen todellisen tilan ja mittasuhteet.
Tutkijan ansioluettelomalli uudistunut
Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK), Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI, Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ja Suomen Akatemia ovat päivittäneet Tutkijan ansioluettelomallin 18.3.2020
Aalto-yliopiston sijoitussalkun tuotto oli 15,5 % vuonna 2019
Pitkäjänteinen ja vastuullinen sijoitustoiminta tukee yliopiston strategiaa tuomalla lisärahoitusta opetukseen ja tutkimukseen. Viime vuonna kertyneestä reaalituotosta käytettiin 4 miljoonaa euroa Aallon toiminnan rahoittamiseen.
Droonit voivat olla uhka turvallisuudelle – tuore tutkimus parantaa droonien tunnistamista
Tutkijoiden tavoitteena on perustaa avoin tietokanta, joka auttaa tutkajärjestelmien ja droonien tunnistustekniikoiden kehittämisessä.
Aalto-yliopiston alumni Mathias Fontell palkittiin vuoden nuoreksi fyysikoksi
Palkittu avaruustekniikan diplomityö ratkoo radioaaltojen etenemisen ongelmaa ilmakehän ylemmissä kerroksissa.
Nordic Five Techin rehtorit vaativat turvaamaan EU:n rahoituksen Euroopan kestävän tulevaisuuden tukemiseksi
Nordic Five Tech -yhteistyöverkoston rehtorit ovat yhdessä antaneet lausunnon, jossa he vaativat Horizon Europe -budjetin takaamista.
Metsähovin radiotutkimusasema julkaisee aurinkodataa yli neljän vuosikymmenen ajalta
Metsähovin Auringosta saatava datan määrä on valtava ja kasvaa uusilla havainnoilla päivittäin.
Matias Liimatainen on vuoden nuori muotoilija 2020
Vuoden nuori muotoilija -palkinnon vuonna 2020 saa Aalto-yliopiston keramiikka- ja lasitaiteen koulutusohjelmassa opiskellut keraamikko Matias Liimatainen.
Samir Bhowmik Helsinki Biennaalissa 2020
Samir Bhowmikia kiinnostaa, kuinka ihminen rakentaa infrastruktuuria ja ottaa luonnon haltuun teknologian keinoin.
Matkavaraukset ja koronavirus
Koronavirustilanne muuttuu maailmalla päivittäin. Ennen matkavarausten tekemistä on erittäin tärkeää tarkistaa Aallon sen hetkiset ohjeet liittyen matkustukseen.
Aalto-yliopisto kiitti perustajiaan rohkeudesta
Poikkeuksellinen rohkeus, näkemyksellisyys ja tahto siivittivät Aalto-yliopiston perustamista.
Aalto ARTS saa oman yrittäjyystaitokurssin
Kurssi tuo korkeakoulun opiskelijoille taitoja ja ajatusmalleja tukemaan kestävää ja omaan intohimoon perustuvaa elinkeinonharjoittamista.
Uusi saunatila Laude avautuu startup-keskus A Gridiin
Otaniemen uusi yleinen sauna, Laude, avataan Aalto-yliopiston Otaniemen kampukselle. A Grid kasvuyrityskeskukseen avattava 125 m² saunatila on remontoitu kuluneen vuoden aikana ja sauna avataan keväällä 2020.