Muita uutisia
Lue lisää tutkimukseen ja taiteeseen liittyviä uutisia.
Aalto-yliopisto mukana jo kolmessa tutkimuksen lippulaivahankkeessa
Tekoälyn, fotoniikan ja biomateriaalien osaamiskeskittymät tukevat korkeatasoista tutkimusta, taloudellista kasvua ja yhteiskunnan hyvinvointia.
Mitä näemme peilissä? Uudet metapinnat näyttävät ”kirkkailta” toisesta suunnasta, mutta ”tummilta” vastakkaisesta suunnasta
Aalto-yliopiston tutkijat kehittivät metapintoja, joilla on äärimmäisen epäsymmetriset heijastusominaisuudet. Uuden keksinnön avulla voidaan kehittää pintoja, jotka toimivat joko vahvasti tai heikosti heijastavina riippuen siitä, missä kulmassa valo osuu pintaan.
Aalto-yliopisto luo digitaalista kaksosta kehittävien yritysten verkoston
Digitaalinen kaksonen mullistaa tuotekehityksen ja ylläpidon kokoamalla kaiken saatavilla olevan tiedon fyysisestä paristaan.
Kestävän kehityksen ideat ja innostavat ihmiset Aalto SCI vuoden alumni ja SCI Awards 2018 -palkintojen saajina
Vuoden alumni Annu Nieminen on yrittäjä, jonka tavoitteena on kannustaa yrityksiä maksimoimaan positiivinen vaikutuksensa yhteiskuntaan. SCI Awards -palkinnonsaajia kuvataan ehdotuksissa innostaviksi, nerokkaiksi, auttavaisiksi, kärsivällisiksi ja päteviksi.
Aalto-yliopiston kauppa- ja taloustieteiden tutkimus on laadultaan Suomen parasta tutkimusta
Suomen Akatemian tuore raportti arvioi tieteellisen tutkimuksen laatua Suomessa ja kansainvälisesti.
Uusi mittausmenetelmä voi ehkäistä vahvojen kipulääkkeiden yliannostusta ja myrkytyskuolemia
Tramadolin vaikutukset ovat yksilöllisiä. Nyt niitä pystytään ennustamaan ja seuraamaan tarkemmin nopealla lääkepitoisuuden mittauksella.
Aalto-yliopisto vauhdittaa ekologisten tekstiilikuitujen kehittämistä uudella pilottilaitteistolla
Uudella laitteistolla Ioncell-kuitua voidaan valmistaa jopa satakertainen määrä nykyiseen verrattuna, mikä mahdollistaa yhteistyön entistä useampien yritysten kanssa.
Aallon opiskelija ehdolla Kantar Information is Beautiful -palkinnon saajaksi
Adina Rennerin projekti “Wall of Silence” (Hiljaisuuden muuri) on Guardianin ja Washington Postin mukaan yksi kauneimmista tiedonvisualisoinneista vuonna 2018.
Käyttäjäkokemustavoitteiden kirkastaminen toi Rolls Royce Marinelle arvostetun Red Dot -muotoilupalkinnon
Aalto-yliopiston kehittämät käyttäjäkokemustavoitteet vaikuttivat merkittävästi Rolls Roycen käyttäjäkokemustiimin onnistumiseen käyttöliittymäsuunnittelussa.
Esittelyssä Bassam El Baroni, apulaisprofessori, kuratointi ja taiteen kommunikointi
Bassam tuli Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakouluun toukokuussa 2018 hollantilaisen Arnhemissa sijaitsevan ArtEZ-yliopiston Taideinstituutin maisteriohjelmasta.
Uusi työelämäprofessori edistää kiertotaloutta jätevesien puhdistuksessa
Anna Mikola (TkT) on nimitetty Professor of Practice -tehtävään Insinööritieteiden korkeakouluun yhdyskuntajätevesien puhdistuksen alalle 1.11.2018 alkaen.
Tutkimus lisää ymmärrystä kestävistä tuotanto- ja kulutusjärjestelmistä kiertotaloudessa
Mitä tuore tutkimus tarjoaa metalli- ja puupohjaisten kuitujärjestelmien alalla kiertotalouden kannalta? Miten voidaan kehittää kestäviä liiketoimintamalleja ja hallintajärjestelmiä kiertotalouteen? Aalto Sustainability Hubin marraskuisessa seminaarissa haettiin vastauksia näihin kysymyksiin.
Yritykset haluavat kehittää biomateriaaleista innovaatioita yhdessä FinnCERESin kanssa
Runsas joukko teollisuuden edustajia osallistui Industry Meets FinnCERES -tapahtumaan, joka järjestettiin 5.11.2018 Paasitornissa Helsingissä.
Monitieteiseen tutkimusyhteistyöhön on Aallossa erinomaiset lähtökohdat
Strategisiin investointeihin liittyvää tutkimusartikkelia varten haastatellut yritysedustajat saivat kuulla tulokset pian tiedonkeruun jälkeen.
Jenni Haukio pukeutuu itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolla Aalto-yliopistossa tehtyyn ekologiseen Ioncell-pukuun
Ioncell on uusi menetelmä, jolla voidaan valmistaa laadukasta tekstiilikuitua puusta tai kierrätysmateriaaleista.
Leikistä syntynyt idea auttaa siirtämään hiljaista tietoa
Tekoäly ohjaa huomaamattomasti työntekijää rakentamaan ja huoltamaan laitteita.
Ahtisaari-päivillä Espoossa pohditaan, miten rauhaa voi muotoilla
Vuosittaiset Ahtisaari-päivät järjestetään 15.11.2018 Espoossa teemalla Jokainen on rauhantekijä.
Kysy tutkijalta -viikko 26.-30.11.2018 - keskustele asiantuntijan kanssa digitalisaatiosta tai tekoälystä
Pohditko digitalisaation vaikutuksia ja organisaatiosi kyvykkyyksiä? Oletko kiinnostunut tekoälystä, alustoista tai teollisesta internetista? Onko sinulla kysyttävää kiertotaloudesta tai rakennetun ympäristön digiratkaisuista? Kysy tutkijalta!
Tekoäly taiteen äärellä
Ilman taidetta tekoälyn tarinasta jää jotain löytymättä. Näin uskoo tohtoriopiskelija Kasperi Mäki-Reinikka, joka haluaa törmäyttää taiteen ja tekniikan – ja hyödyntää niiden välistä jännitettä.