911

Uutiset

Tiiviistä pientalokaavoituksesta löytyy vaihtoehtoja kaupungistumisen haasteisiin

Mitä jos kerrostalolähiö olisikin kaavoitettu pientalokaupunkialueeksi? Tätä kysymystä käsitellään Pientalot kaupungissa -projektissa, jossa tarkastellaan pientalokaavoituksen vaikutuksia väestökehitykseen ja kasvun laatua nykyaikaiseen, tehokkaaseen kerrostalokaavaan verrattuna.
Pientaloja_kuva Pientalot kaupungissa projekti

Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara, Aalto-yliopiston työelämäprofessori Anssi Joutsiniemi ja arkkitehti Teemu Jama selvittivät kevään ja kesän 2022 aikana pientalomaisen mittakaavan mahdollisuuksia kaupunkirakentamisessa.

Selvityksessä on tarkasteltu asuntoalueiden asukasmääriä, tiiviyksiä ja syntyviä aluetehokkuuksia eli kaavoituksessa syntyvän tilan luonnetta. Tuloksia on havainnollistettu suhteessa pääkaupunkiseudulla sijaitsevan tehokkaan kerrostaloasuinalueen lainvoimaiseen kaavaan.  Projektissa on nostettu esille vaihtoehtoisia ratkaisuja, joissa osa kerrostalokortteleista on korvattu olemassa olevilla pientaloratkaisuilla.  

”Erittelemme työssämme kaavoituksen nykytilaa ja tarjoamme vaihtoehtoja viihtyisän ja ihmisen mittakaavaisen kaupunkiympäristön rakentamiseksi”, kertoo Mari Vaattovaara.

”Pientalot kaupungissa -projekti tuo pientalomaisen näkökulman ja yhden lisävaihtoehdon 2020-luvun kaupungistumiskeskusteluun ”, kertoo Pientaloteollisuus PTT ry:n johtaja Kimmo Rautiainen.

”Kaupunkimaisen pientalorakentamisen jarruna ovat tällä hetkellä asemakaavat, jotka eivät hyödynnä kaikkia ratkaisuja, joita pientaloteollisuuden yritykset voivat tarjota. Tiivis, kaupunkimainen rakentaminen on lisännyt tarvetta kaavoittajien ja talovalmistajien väliseen vuoropuheluun”, toteaa Rautiainen.

Kaupunkia ei tarvitse rakentaa vain ylöspäin

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2021 pientaloja rakennettiin huomattavasti enemmän kuin aiemmin, mutta tästä huolimatta uusia pientaloasuntoja oli 27 prosenttia kaikista asunnoista. Suurimmissa kaupungeissa pientalojen osuus kerrostaloihin verrattuna oli vieläkin pienempi.

”Kaikki eivät halua samaa asumiseltaan. On tärkeä huomata, että ihmisten asumistoiveet ovat erilaisia ja toiveet muuttuvat elämäntilanteiden mukaan. Siksi tarvitaan monipuolista asuntokantaa”, Rautiainen sanoo. 

”Julkinen keskustelu pitäisi palauttaa yksipuolisista määrällisistä tavoitteista ja kerrosalan seurannasta kestävän kaupungistumisen kehittämiseen: väestön, asuinalueiden laadun ja ympäristön moninaisuuden seurantaan”, toteaa Vaattovaara.

”Nykyistä kaupunkisuunnittelua ja asuntotuotantoa leimaavat suuret kerrosalamäärät ja hankekoot. Jotta kaupungistumisen haasteeseen voidaan vastata, on pientaloteollisuuden pystyttävä toteuttamaan suurempia kokonaisuuksia. Tämä toki edellyttää, että kaupungeissa tehdään myös pientalorakentamiseen sopivia kaavoja”, jatkaa Jama.

”Rikastamalla kaavoitusta pientalotuotannolla, voimme lisätä väestörakenteen ja asuinympäristöjen monipuolisuutta. Pientalot kaupungissa -projekti osoittaa, että pientalorakentamisella on mahdollista päästään myös joukkoliikenteen edellyttämiin aluetehokkuuksiin”, Joutsiniemi toteaa.
 

Taustaa projektista

  • Pientalot kaupungissa -projekti aloitettiin keväällä 2022 ja saatiin päätökseen syyskuun aikana. Projektin tavoitteena on tuoda uusia näkökulmia ensisijaisesti kaupunkien maankäytöstä vastaavalle ylimmälle johdolle, kuntapäättäjille, kaupunkisuunnittelijoille ja kaavoittajille.
  • Projektissa on tarkasteltu kaavoituksen vaikutuksia muun muassa, asuintojakaumaan ja väestörakenteeseen.
  • Projektin rahoittajina ovat ympäristöministeriö, Rakennustuotteiden Laatu Säätiö, Pientaloteollisuus PTT ry ja Hirsitaloteollisuus ry.
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.