”Tiedän että pidät minua hulluna”
Mitä tutkimuksesi käsittelee?
Tutkimukseni on taidekasvatuksen alalta ja olen siinä lähestynyt psykiatrisesti vammaisten stereotyyppisiä kulttuurisia ilmentymiä taiteen ja populaarikulttuurin avulla. Lähtökohtani on, että mielenterveysongelmaisiin ja vammaisiin ihmisiin kohdistuu paljon leimaamista, vahvoja stereotypioita ja myyttejä. Nämä eivät kuitenkaan kytkeydy todellisuuteen, vaan vähemmistöjä esitellään kulttuurissamme yleensäkin puutteellisesti ja rajatusti. Heille ikään kuin osoitetaan tietty olemisen ja identiteetin ’lokero’ yhteiskunnassa, ja sen rajoja on vaikea murtaa.
Halusin löytää taiteilijoita, jotka ovat käsitelleet hulluutta tai mielenterveysongelmia kiinnostavalla ja stereotypioita haastavalla tavalla. Vahvimman resonanssin löysin rap-lyriikasta ja rap-artisteista, jotka ovat kuvanneet omaa kokemustaan mielenterveyden ongelmista tai vammaisuudesta. Tutkimani kohteet ovat yhdysvaltalaisia räppäreitä, joiden tuotannossa huono-osaisuus ja syrjäytyneisyys kytkeytyvät yhteiskunnan ja kulttuurin rasistiseen perintöön monella tavalla.
Työssäni on siis kyse stereotypioista ja stigmasta, jotka heijastavat ja toisaalta tuottavat käsityksiämme siitä, millaisia ihmiset ovat. Pyrin osoittamaan, miten niitä voidaan haastaa, kritisoida ja purkaa taiteellisilla menetelmillä. Hahmottelen myös strategioita kulttuuristen stereotypioiden vastustamiseksi ja monipuolistamiseksi.
Mikko KoivistoTavoitteeni on voida monipuolistaa sitä, miten vammaisuutta ja sairautta koskevaa kuvastoa ylipäätään käsitellään."
Mikä siinä on tärkeää?
Haluan tuoda esille, että stereotypiat ja kulttuuriset kuvastot ovat kuin rakenteita, joihin olemme kahlittuja: ne määrittävät meitä jo pienestä pitäen, halusimme tai emme. Ne antavat meille tietynlaisia reunaehtoja sille, miten hahmotamme maailmaa – ja muita ihmisiä.
Luonnostelen väitöksessäni metaforaa, joka kuvastaisi sitä, miten mielenterveysongelmainen tai vammainen ihminen voi kieltäytyä ja irtisanoutua vallitsevassa kulttuurissa hänelle osoitetusta määrittelystä ja sen sijaan itse määritellä itsensä. Löysin tätä ilmiötä kuvaamaan englanninkielisen termin egress, joka kuvastaa mahdollisuutta jäädä pois, lähteä tai kieltäytyä.
Väitösartikkeleissani olen koettanut kehittää ä, kieltäytymistä, reaktiona näihin kahlitseviin käsityksiin, kuviin ja stereotypioihin. Käsittelemissäni rap-lyriikoissa egressiota on kuvattu monipuolisesti ja kiinnostavasti, ja ne avaavat näkökulmia siihen miten mielenterveysongelmaiset ja vammaiset näkevät itsensä.
Miten sitä voi hyödyntää?
Haluan käsitellä taidetta ja kuvia tavalla, joka voisi olla alalleni hyödyllinen ja toivon, että tutkimustani ja teesejäni voidaan hyödyntää esimerkiksi taidekasvatuksen tutkimuksessa ja kuvataideopettajien koulutuksessa.
Tavoitteeni on voida monipuolistaa sitä, miten vammaisuutta ja sairautta koskevaa kuvastoa ylipäätään käsitellään. Olisi hienoa, jos egressiota voitaisiin kokeilla myös muunlaisissa yhteyksissä: soveltuisiko se myös muita ihmisryhmiä ja niihin liittyvää vallankäyttöä koskevaan keskusteluun?
Eri tavoin vammaisia on kuvattu kulttuurissamme aina jotenkin väheksyen, negatiivisesti, joten heidän on itse luotava uusia tarinoita vammaisuudestaan – määritettävä itse itsensä. Tutkimani rap-lyriikat tarjoavat täysin uuden kontekstin: niissä omaelämäkerrallisiin tarinoihin on yhdistetty esimerkiksi hulluuteen liitettyjä väkivaltaisuuden ja vaarallisuuden myyttejä parodisilla, lähes karnevalistisilla tavoilla. Tämä luo kiehtovan ristiriidan ja voi osaltaan voimaannuttaa.
***
"I know you think I'm crazy" on lainaus rap-artisti Tyler, the Creatorin kappaleesta WOLF.
Koiviston väitöskirja tarkastettiin 20.12.2019.
Lue lisää uutisia
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle
Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä
Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.