911

Uutiset

Kolme kiehtovaa asiaa avaruudesta – Minkä mysteerin ratkeamista avaruustutkija Joni Tammi odottaa?

Ekaluokkalainen Joni Tammi piti elämänsä ensimmäisen esitelmän tähdistä. Siitä alkoi matka, joka johti avaruustutkijan uraan. Mutta minkä älynväläyksen hän sai Esko Valtaojan kurssilla opiskeluaikanaan?
Metsähovi Radio Observatory, Joni Tammi
Joni Tammi puhui marraskuussa Friday Night Live -tilaisuudessa siitä, miten avaruus on naapurustoamme siinä missä kotikaupunkimmekin.

Metsähovin radiotutkimusaseman johtaja Joni Tammi aloitti tähtitieteilijän uransa jo ensimmäisellä luokalla, kun hän piti luokalle esitelmän tähdistä. Sen jälkeen kaikki opiskeluvalinnat suuntasivat häntä tiettyyn suuntaan – avaruustutkijaksi.

Opiskeluaikoina Tammi tutustui tietokonesimulaatioon avaruustutkimuksessa Esko Valtaojan pitämällä kurssilla. Silloin vielä yksinkertaiset mallinnukset törmäävistä galakseista lumosivat Tammen. Hän päätti suuntautua teoreettiseen astrofysiikkaan ja avaruuden ilmiöiden mallintamiseen.

Tammelle avaruus on osa ympäristöämme, josta emme vielä tiedä tarpeeksi. Mikä avaruudessa kiehtoo häntä?

”Muistan, kuinka lapsena luin tietosanakirjaa isovanhemmillani. Siinä näytettiin, miten planeettojen liikeradat saadaan selville leikkaamalla kartiota eri suunnista. Planeettojen liike muodostaa ellipsin, kaukaiset komeetat puolestaan tekevät hyperbelin muodon, kun ne lähestyvät aurinkoa. On hämmästyttävää, miten niin massiiviset planeetat noudattavat matemaattisia muotoja. Matematiikan ja fysiikan kauneus kiehtoo minua vielä aikuisenakin.”

”Toinen avaruudessa minuun vetoava asia on sen suuruus tai vastakohtaisesti ihmisen pienuus. On lohdullista tietää olevansa pieni. Vaikka kuinka mokaisi omassa elämässä, auttaa kun vaan nostaa katseensa ylöspäin ja ajattelee, että kahden sadan kilometrin korkeudessa omia ongelmia ei enää näy.”

Matematiikan ja fysiikan kauneus kiehtoo minua vielä aikuisenakin.

Joni Tammi

”Kolmas tähtihetki on tulevaisuudessa. Minua kiinnostaa saada selville, miten mustan aukon synnyttämät voimat muuntuvat valoksi ja radiosäteilyksi. Olemme nähneet kuvan mustasta aukosta ja tiedämme, että mustan aukon synnyttämissä suihkuissa hiukkaset liikkuvat lähes valon nopeudella ja säteilevät voimakkaasti. Mutta emme tiedä, millainen prosessi tarkalleen saa tämän aikaan. Ja tämän tiedon saamiseksi tarvitsemme samanaikaisia havaintoja usealta eri taajuudelta, pitkältä aikaväliltä.  Tämä ei vielä nykyisillä laitteilla onnistu.”

Lue lisää uudenlaisesta vastaanotintyypistä, jota on kehitetty viime vuosina Etelä-Koreassa ja mitä kaikkea sen avulla pystyttäisiin tutkimaan Metsähovissa. Laitteen hankkimiseen tarvitsemme lahjoittajien apua.

Uusi teknologia mullistaa tavan katsoa maailmankaikkeutta >>

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.